Moikka!
Nyt on jäänyt blogin päivitys hieman vähälle ja ajattelinkin kirjoittaa yhden postauksen missä kerron hieman kaikista loppukesän ja syksyn aikana valmistuneista töistä. Nykyään ahkerammin päivittelen instagramin puolelle, josta minut löytää @Villasukkienviemaa nimellä.
Loppukesästä sain valmiiksi ensimmäisen villapaitani, josta taisinkin täällä aikaisemmin kertoa. Malli on Drops Winter Wine ja lankana paidassa on Drops Air. Paidasta tuli oikein pehmoinen ja lämmin.
Tämän jälkeen neuloin Regian Tutti Frutti Color langasta perussukat. Näistä tuli oikein kivat ja kevyet.
Lisäksi olen neulonut Lehtisateessa tuubihuivi, jonka on suunnitellut Elizaveta Klimenko. Ohjeen ostin Ravelrystä ja hieman ohjeesta poiketen tein huivin hieman ohuemmasta langasta, Novitan Baby Merino langasta. Tästä huivista tuli oikein kiva ja se lämmittää mukavasti.
Viimeisimpänä sain valmiiksi meidän pienelle tytölle Myrsky kaulurin. Ohje siihen löytyy TÄÄLTÄ. Vähensin hieman silmukoita, jotta sain kaulurista sopivan kokoisen. Lankana tässä käytin Schachenmayr Merino Extra Fine lankaa.
Tällä hetkellä minulla on työnalla Novitan sukkalehdestä Ratamo sukat. Neulon aina sillointällöin, kun on aikaa ja siksi sukat valmistuvat hieman hitaasti.
Mukavaa joulun odotusta kaikille lukijoille ja neulojille!
- Essi