Sivut

29.1.2017

Paula muunnelmat

Viime viikkoina olen ollut kovassa flunssassa, jonka takia edes neulominen ei ole oikein sujunut. Sain kuitenkin nämä Paulat viimein valmiiksi. Tätä mallia olen suunnitellut tekeväni jo pidemmän aikaa ja nyt tuli hyvä sauma tehdä ne.

Nämä sukat ovat siis malliltaan Paulat ja mallin on suunnitellut Niina Laitinen ja näihin löytyy ohje Ravelrystä. Lankana käytin näissä Vilmaa, joka oli minulle uudempi tuttavuus. Lanka tuntui kuitenkin mukavan pehmeältä ja sitä oli mukava neuloa ☺ Mallista poiketen tein näihin sukkiin ristiinvahvistetun kantapään. Lisäksi laitoin muutaman silmukan enemmän varteen kuin mitä ohjeessa sanottiin.




Mielestäni tämä on kaunis malli, jossa mukavana yksityiskohtana on napit. Erilaisilla napeilla saa sukista tehtyä hyvin erinäköisiä ja juuri käyttäjänsä tyyliset. 

-Essi

6.1.2017

Twist or not

Tässä ovat tämän vuoden ensimmäiset sukkani! Lankana käytin Adlibrikselta jo syksyllä tilaamaani Socki lankaa. Päätin, että kokeilen jotain aivan uutta mallia ja koska monet ovat suositelleet Niina Laitisen ohjeita päätin, että teen kokeilen jotain niistä.

Selailin pitkän aikaa Ravelrystä hänen ohjeitaan ja siinähän tulikin oikein valinnan vaikeus. Kauniita malleja vaikka kuinka paljon. Koska olin valinnut langan ensin, niin valintaa helpotti se, että mallin piti sopia raitalangalle. Mietin sopisiko tämä pätkävärjätty raitalanka kyseiseen malliin, mutta olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen. :) Sukista tuli hieman pienet omaan käyttöön, mutta eiköhän näillekkin sukille löydy käyttäjä.








Näitä sukkia oli todella mukava ja helppo neuloa ! Näiden sukkien ohje löytyy siis täältä



- Essi