Sivut

20.11.2017

Messu fiiliksiä Tampereelta

Moikka kaikille ja pahoittelut heti alkuun, että tämä messu postaus tulee hieman myöhässä.

Tämä oli nyt kolmas kerta, kun tuolla Tampereen Kädentaito messuilla kävin ja ensimmäinen kerta kun kävin lauantaina. Mukaani messuille lähti siskoni sekä kummankin miehet (kyllä hieman yllättävää) 😂 Väkeä riitti tälläkin kertaa huimasti ja taas tehtiin kävijäennätyksiä. Yllättävän hyvin halleissa kuitenkin pääsi kiertelemään ja vain harvat paikat jäi näkemättä väen paljouden vuoksi. Poikkeuksena tosin se, kun siirryimme C-hallista A-halliin, jolloin oville syntyi valtava ruuhka ja halliin menijät ohjattiin huoltokäytävän kautta.

Messuille mennessä olin päättänyt, että täytyy yrittää kuvata paljon kaikkia hienoja ideoita ja esillepanoa. Tämä kuitenkin unohtui lähes täysin, kun oli niin paljon kaikkea ihasteltavaa ja katseltavaa. Muutaman kuvan kuitenkin muistin räpsäistä.





Löytöjäkin tuli tottakai tehtyä, mutta tänä vuonna yllätävän vähän. 

Heti kiertelyn alussa löysin Kehrän pisteeltä ihanaa harmaata jumbolankaa, jollaista olen jo pitkään suunnitellut ostavani ja tekeväni siitä viltin. Yksi pussi maksoi kymmenen euroa ja siinä on viisi vyyhtiä. Ostin siis näitä kaksi pussia.



Novitan osastolta olen yleensä löytänyt vaikka mitä, mutta tänä vuonna ostin vain kaksi kerää harmaata Isoveljeä, joista suunnittelin tekeväni tumput itselleni.


Lisäksi minut saatiin ylipuhuttua ostamaan Liisa Sauson pisteeltä suomalaisena käsityönä tehdyt aidot nahkahanskat. Myös näiden ostoa olen pitkään suunnitellut, mutta nuukuuttani olen aina tyytynyt vain halpoihin tekonahkaisiin hanskoihin. Myyjä osani niin hyvin puhua, että en vain voinut olla ostamatta näitä. Miehet tosin hieman pyörittelivät päitään, kun kerroin että tuli juuri ostettua 75 euron hanskat 😀


Lisäksi tuli muutama joululahja ostettua, joista ei täällä valitettavasti parane kertoa 😉

Kokonaisuudessaan messut olivat varsin mukava kokemus jälleen ja nähtävää ja ihmeteltävää riitti. Kuinka moni kävi messuilla ja mitä löytöjä teitte? 😊


- Essi