Sivut

14.1.2018

Vuoden ensimmäiset

Moikka, minulla oli pieni tauko neulomisesta joulun jälkeen, joka jatkui vielä tämän vuoden puolelle. Teki hetken mieli olla neulomatta, kun oli niin kiireellä tehnyt joululahjoja. Pitkään tämä tauko ei kuitenkaan kestänyt, kun teki jo mieli aloittaa jotain uutta. Jotain helppoa ja jotain missä ei juurikaan tarvitsisi miettiä. 

Menin lankavarastolleni ja käsiini päätyi Novitan Polaris lanka, jota minulla oli kerä. Pitkiä sukkia yhdestä kerästä ei saisi, mutta se ei tällä kertaa haitannut yhtään. Niimpä päätin tehdä aivan tavalliset lyhyet nilkkasukat. Lanka oli jo kerällä todella kivan väristä ja sukista tulikin mieleiset, vaikka usein pätkävärjätyt eivät näytä sukassa yhtä kivalle kuin kerällä. 




Lanka: Novita Polaris
Puikot: 3,5 mm 
Koko: 38-39
Menekki: 76 g

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille! 


-Essi

3.1.2018

Käsityötavoitteet vuodelle 2018

Moi! Tällä kertaa en kerronkaan siitä, mitä on valmistunut, vaan siitä mitä vuonna 2018 tahtoisin ja tavoittelen tekeväni. 

Nämä ovat vähän niin kuin uudenvuoden lupauksia, mutta ei kuitenkaan sinnepäinkään. En aio näitä asioita tehdä väkipakosta, vaan fiiliksen mukaan. Sellaisia asioita, joita olisi mukava kokeilla ja joita olen jo pidempään suunnitellut tekeväni. 

Tässä siis asioita joita tavoittelen tekeväni vuonna 2018:

♡ neuloa jo lähes vuoden keskeneräisenä olleen kolmiohuivin loppuun

♡ neuloa ostamastani jättineule langasta viltin/torkkupeiton

♡ neuloa itselleni ylipolven sukat

♡ neuloa ensimmäistä kertaa fingering vahvuisesta langasta sukat

♡ virkata matto

♡ neuloa pitsi huivi 


Millaisia tavoitteita ja lupauksia teillä on tälle vuodelle? 


- Essi