Sivut

17.11.2020

Syksyn aikana valmistuneet

 Moikka!

Nyt on jäänyt blogin päivitys hieman vähälle ja ajattelinkin kirjoittaa yhden postauksen missä kerron hieman kaikista loppukesän ja syksyn aikana valmistuneista töistä. Nykyään ahkerammin päivittelen instagramin puolelle, josta minut löytää @Villasukkienviemaa nimellä. 

Loppukesästä sain valmiiksi ensimmäisen villapaitani, josta taisinkin täällä aikaisemmin kertoa. Malli on Drops Winter Wine ja lankana paidassa on Drops Air. Paidasta tuli oikein pehmoinen ja lämmin. 


Tämän jälkeen neuloin Regian Tutti Frutti Color langasta perussukat. Näistä tuli oikein kivat ja kevyet.


Lisäksi olen neulonut Lehtisateessa tuubihuivi, jonka on suunnitellut Elizaveta Klimenko. Ohjeen ostin Ravelrystä ja hieman ohjeesta poiketen tein huivin hieman ohuemmasta langasta, Novitan Baby Merino langasta. Tästä huivista tuli oikein kiva ja se lämmittää mukavasti. 


 Viimeisimpänä sain valmiiksi meidän pienelle tytölle Myrsky kaulurin. Ohje siihen löytyy TÄÄLTÄ. Vähensin hieman silmukoita, jotta sain kaulurista sopivan kokoisen. Lankana tässä käytin Schachenmayr Merino Extra Fine lankaa. 


Tällä hetkellä minulla on työnalla Novitan sukkalehdestä Ratamo sukat. Neulon aina sillointällöin, kun on aikaa ja siksi sukat valmistuvat hieman hitaasti. 

Mukavaa joulun odotusta kaikille lukijoille ja neulojille! 

- Essi 

30.7.2020

Helpot Helena sukat

Moikka!

Nämä villasukat valmistuivat välityönä, kun olen neulonut ensimmäistä villapaitaani. Villapaita on jo hyvällä mallilla ja vain toinen hiha puuttuu enään. Halusin kuitenkin välillä neuloa jotain muuta kuin vain tasaista neulosta, joten päätin ottaa puikoille Juurakkocreationsin Helena sukat. 

Sukat olivat mukavan helpot neuloa ja ne valmistuivat suhteellisen nopeasti. Sukista tuli hieman odotettua pienemmät, sillä sukan kärkeen tehtiin sädekavennus, jossa kavennukset tehtiin joka toinen kerros. Jos olisin lukenut ohjetta hieman tarkemmin, olisin tehnyt terästä pidemmän ja sukista olisi tullut isommat. Olen siis yleensä tottunut tekemään sädekavennuksiin enemmän välikerroksia. Mutta uskon, että nämäkin sukat kelpaavat jollekkin pienijalkaisemmalle 😊




Lanka: Novita Nalle
Puikot: 2,5mm
Koko: 34
Menekki: 80g

Mukavaa loppukesää kaikille!

- Essi 

20.7.2020

Helppo pitsihuivi

Moikka!
Tämä pitsihuivi valmistui jo kaksi viikkoa sitten, mutta nyt vasta sain siitä kirjoitettua tänne. Tämä huivi oli yksi ikuisuusprojekti ja olikin kesken yli vuoden verran. Kesäkuussa sain taas intoa neuloa tätä ja sittenhän se valmistuikin vauhdilla. 

Ohje oli todella helppo ja huivia oli mukava neuloa. Käytin huiviin kaksi kerää lankaa, aivan kuten ohjeessa käskettiin. Mielestäni se ei aivan riittänyt ja huivista tuli hieman lyhyt. Ehkä ennemminkin kaulahuivi kuin hartiahuivi. Mutta uskon että se tuollaisenaankin pääsee käyttöön 😊 





Ohje: Lankamaailma, Helppo pitsihuivi
Lanka: Hjertegarn Organic trio
Puikot: 80cm pyöröpuikot 4,5mm
Menekki: 100g

- Essi 

2.6.2020

Vauvan neulottu panta

Moi!
Tällä kertaa neuloin meidän tytölle vaaleanpunaisen rusettipannan. Suomen kesä kun on mitä on, niin uskon, että tällaisella ohuelle pannalle on käyttöä myös kesällä. 




Lanka: Novita Baby Merino
Puikot: 3,0mm
Koko: 6-12kk
Menekki: n.20g 

Tästä rusettipannasta tuli oikein suloinen ☺️

- Essi 

28.5.2020

Vauvan neulottu pipo

Moikka!
Keväällä tein meidän pienelle tytölle pipon, johon lisäsin vielä tekoturkistupsun. Tupsun tilasin Ommelkuplan verkkokaupasta ja samalla tilasin samanlaisia tupsuja muutaman erivärisiä varastoon. Ohjeen pipoon löysin Novitan sivuilta, tarkemmin sanottuna TÄÄLTÄ. Ohje pipoon on erittäin helppo ja sen neulominen onnistuu myös aloittelijaltakin. Vaikka pipo joustaa hyvin, tuli siitä hiukan napakka meidän nyt kahdeksan kuukautta olevalle tytölle. Aion kuitenkin neuloa hänelle syksyksi samanlaisen, mutta isomman.


Lanka: Novita Baby Wool 
Puikot: 3,5mm
Menekki: 40g
Koko: n. 0-6 kk

Tämä pipo malli oli kyllä oikein ihana ja lämmittää hyvin myös korvia 😊

- Essi 

25.5.2020

Vaivihkaa

Heippa!

Sain siskolta Huhtikuun loppu puolella syntymäpäivälahjaksi Niina Laitisen kirjan Villasukkien uusi vuosi. Kirjassa oli monta kaunista mallia, mutta päätin ensimmäisenä neuloa mallin Vaivihkaa. Sukissa on kaunis pitsi palmikko varsi sekä minulle täysin uudenlainen kantapää.





Lanka: Novita 7 veljestä 
Puikot: 3,5mm
Koko: n. 38
Menekki: 98g

Ihanaa kun ilma on lämmennyt ja kesä tekee vihdoin tuloaan! 😊


3.4.2020

Karhu sukat miehelle

Moikka!
Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut tekeväni miehelleni Karhu sukat. Alunperin minun piti neuloa ne hänelle jo joululahjaksi, mutta en muilta kiireiltä sitten ehtinyt. Silloin kun mieheni juo olutta hän juo lähes poikkeuksetta aina Karhun olutta, joten nämä sukat olivat oikein mieluisat. Kuvat sukkiin tein silmuikoita jäljentäen.






Lanka: Sukat Novita 7 veljestä, 
kuvio Kaupunkilanka Kivijalka
Puikot:3,5 mm
Koko: n.43
Menekki: 135g

Kun sain sukat valmiiksi ja näytin ne miehelleni oli hän oikein iloinen ja onnessaan niistä.

Mukavaa kevään alkua kaikille!

- Essi 



3.3.2020

Lyhyet perussukat sydämillä

Heippa!

Halusin tällä kertaa neuloa jotain Novita 7 veljestä Polaris langasta, jonka olen ostanut jo jokin aika sitten, mutta joka on jäänyt käyttämättä. Päätin neuloa perussukat lyhyellä varrella. Neuloessa sukkia päätin tehdä teräosaan vielä pienen kirjoneuleen, jotta sukat eivät olisi aivan tavalliset.




Lanka: Novita 7 veljestä Polaris
Puikot: 3,5 mm
Koko: n.37
Menekki: 71 g

Tämä ei varsinaisesti ollut oma lempi lanka, mutta sukista tuli silti oikein kivat. Lankaa jäi vielä jäljelle ja täytyy yrittää keksiä mitä muuta siitä voisi vielä neuloa.

- Essi 

21.2.2020

Junasukat ja -tumput

Heippa!
Neuloin meidän pienelle, pian viisi kuukautta täyttävälle tytöllemme pienet junasukat ja samalla tyylillä myös tumput. Tämä ihana vaaleanpunainen setti valmistui mukavan nopeasti. Lankana näissä käytin aikaisemmin tilaamaani Novitan Baby Wool lankaa. 






Sukista tuli hieman liian isot, mutta onpahan ainakin kasvunvaraa 😊

Lanka: Novita Baby Wool
Puikot: 3,5 mm
Koko: n. puolivuotiaalle
Menekki: 74 g

- Essi 

30.1.2020

Marike sukat

Moikka!
Tällä kertaa halusin neuloa sukat, joihin sopisi ennen joulua ostamani Nalle Taika lanka. Malliksi valikoitui Marike pitsillä tehdyt sukat. Se, että sopiiko noin tumma Taika lanka tuolle mallille, niin siitä en ole aivan täysin vakuuttunut, sillä kaunis pitsikuvio ei oikein meinaa erottua. Mutta kyllä nämäkin sukat varmasti tulevat jollekkin käyttöön 😊 Malli muuten oli ihanan helppo ja pitsikuvio jäi nopeasti mieleen.




Lanka: Novita Nalle Taika 
Puikot: 3,0 mm
Koko: 39-40
Menekki: 87 g

Nyt on täällä Pirkanmaallakin saatu lunta maahan jo ihan mukavasti ja on kiva kun se tuo valoisuutta eikä ole aivan niin harmaata koko aikaa 😊

- Essi 

24.1.2020

Itse tehdyt sukkaplokit

Moikka!
Askartelin ohuista ja taipuvista leikkuulaudoista itse sukkaplokit. Itsellä on yhdet pitkävartiset sukkaplokit, mutta olen jo hetken suunnitellut, että tarvitsisin myös lyhyemmällä varrella olevat. Plokkien varret jäivät ehkä hieman liian lyhyiksi, koska meidän Tokmannilla ei ollut kuin tuollaisia pieniä leikkuulautoja. Tiedän, että Ikeassa olisi isompia, mutta koska sinne ei hetkeen ole käyntiä, päätin käyttää näitä pienempiä.







Testasin heti uusia sukkaplokkeja ja niistä tuli varsin hyvät 😊

Mukavaa viikonloppua kaikille!

-Essi