Moikka!
En yleensä täällä blogin puolella kerro paljoa henkilökohtaisista asioista, mutta nyt ajattelin hieman kertoa, mitä meidän kotona tapahtuu tällä hetkellä.
Meidän perhe kasvaa yhdellä hengellä, kun lokakuun alussa minulla on laskettu aika ja meidän esikoisen olisi tarkoitus syntyä. Tunnelma kotona on hieman jännittynyt, mutta oikein odottavainen. Lastenhuone on sisustettu valmiiksi ja pienet vaatteet silitetty. Olen siis itse jo äitiysvapaalla ja sen takia neulomiselle onkin jäänyt nyt enemmän aikaa.
Päätinkin neuloa myös tulevalle pikkuiselle jo ensimmäiset villasukat. Sukat ovat neulottu Lise-Loten sukkien ohjeella, mutta hieman pidemmällä varrella. Lankana näissä käytin Novitan Nallea, koska ajattelin, että sukat eivät tule olemaan suoraan paljasta ihoa vasten. Väriksi valitsin perinteisen harmaan, koska pikkuisen sukupuoli ei ole täysin varma.
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 2,0 mm
Koko: vastasyntyneelle
Menekki: 25 g
Näistä sukista tuli kyllä oikein suloisen pienet, kun jalkaterän pituus on vain noin 9 cm.
Lisäksi minulla on tällä hetkellä pitsihuivi kesken, jota neulon aina sukkien ohjessa. Siitä kerron myöhemmin lisää, kun se valmistuu.
-Essi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti